Hetkinä hiljaisina hukun sanoihin moniin, upottaudun ajatusten mereen, ajaudun tunteiden satamasta jonnekin missä tuuli kuiskii suolaisia salaisuuksia, joita en kykene sisäistämään. Unohdun jotenkin itseeni, takerrun kiinni menneeseen kuin pohjattomasta vedestä nousevat pilarit tietämättä mistä ne tulevat tai miksi ne siinä ovat. Pelkään menettäneeni kykyni uida. ja mitä jos en enää muista miten kellutaan;

Unohdus lyö ylitseni kuin massiiviset aallot, jotka nielevät kaiken; hukuttavat.
ei ihme etten löydä mitään täällä. Mieleni tekee huutaa, mutta kukaan ei kuule ja avaruus on liian suuri kantaakseen sanojani sen laitamille. on ikävä kotiin ja vesi kylmää.