[...]

Every pair of eyes met in one day, and I don't even miss you anymore. I simply wouldn't mind you there, here, present. wherever, really.

A cat is fine, too, like the feline clawing my hand off in last night's dream. I cut my hair and looked after a child. hm. Leaving is as difficult as getting started.

[...]

One more time

Your words are the finest chocolate leaving me drooling, hoping to lick them off your lips while you whisper them into the darkness. My hunger grows with every syllable. I don't read looks, expressions, I am consumed by them, your entire essence. Let me sink into every inch of you, let your touch, smell, self linger a while longer. Don't tell me what I want to hear most, who the fuck cares what you say as long as you're producing speech. Patiently waiting for sweet death, every second feels like an eternity. What's taking you so long; don't ever move faster. If I don't feel anything maybe you'll feel this, because when it feels so good it hurts a little it's better than anything else. I don't know what's going on anymore; can't tell shades from scents with your stare tickling my neck. Fuck manuals, instructions are only slowing me down; let me.

The familiar feeling of physical sickness takes over: I know what I want and I know what I need and I know they're two entirely different things and you're something else, you're like everybody else. Adjectives exist to describe you and your ways, but it all tastes better without verbally violating it. You might end up having to scrape me off the floor. Shovel me into your tomb, I'm dying to explore your insides.

I promise not to drink and drive ever again


you save me.

Unfinished

The tentacles of my world of thought will penetrate your every orifice bringing you both pleasure and pain, creating a monstrosity never before seen.

[...]

I may experience difficulties following (the) rules.

Lähtöä tehdessä

En kyllä tiedä minne olen menossa, ihan kuin en tiennyt eilenkään. Tiesin joskus jotakin tai ainakin luulin tietäväni, mutta saattaahan se olla säälittävää löytää jonkinlaista lohdullisuutta kaikesta siitäkin vääryydestä. Olemme naiveja yhdessä, koska yksin en kuulemma voi olla mitään. Yksin lakkaisin olemasta. Haluaisin olla olematta. Se voisi olla jännittävää, kaikessa paradoksaalisuudessaan. Ole sinäkin jännittävä, sillä en jaksaisi tätä monotoonisuutta päivästä toiseen. Tosin en jaksa paljoa oikein mitään, enkä oikein sinuakaan, mutta niinhän ei sovi sanoa, koska sosiaaliset suhteemme rakentuvat antiikkisista riippusilloista ja niillä hyppiminen johtaa turmioon. En osaa lentää.

Samaan aikaan tahtoisin sanoa kaiken ja en yhtään mitään, mutta ehkäpä halajankin vain mahdotonta siitä syystä, että en sitä voi saada tai haluaisin haluta jotain enkä aina vain ei-mitään, minkä seurauksena kärkyn sellaisten asioiden perään, joita en joudukaan saamaan. Saaminen on vierasta ja kaikessa jännittävyydessään mahdollisesti erittäin epämiellyttävää ja nöyryyttävää. Nöyrtyminen vie voimaa ja energiaa, sitä jota tarvitaan huutamiseen ja maailman valloittamiseen. En tosin halua maailmaa valloittaa, haluaisin vain että pitäisit sen turpasi kiinni, koska sinulla ei ole yhtään sen enempää sanottavaa kuin minullakaan. Lainaten läheistäni "Samahan se on, mitä teet" ja niin edespäin. Tee siis.