Pyrkimyksiä ei ole ja halukkuutta tallella puolta vähemmän. Ei leikitä, sillä valettuna betoniin ei jaksa paljoa naurattaa. Turhuutta kaikki ja se turhamaisuus syö elävältä, miksi minua on vielä näin paljon jäljellä? Jos osaisin, säveltäisin. Säveltäisin sieluni ruvelle, soittaisin sormeni verille.
Kuuntelen korvani kuuroiksi, kulutan aivoni puhki pääsemättä minnekään, mutta en edes tiedä, mitä etsin tai minne matkustan. Jokainen askel, niin tarpeellinen, vie eteenpäin; kuljettaa tästä tuonpuoleiseen ja se, odottaako siellä jotain on epäolennaista.
No comments:
Post a Comment